Parhaat Ruokablogit

Rosmariini

Kurkkua chiliöljyssä

5 Marraskuu 2018

Kurkkua löytyy melkein aina kotoa jääkaapista, ja lempitapani valmistaa sitä ovat erilaiset viiden minuutin aasialaiset pikkusalaatit, joiden perusraaka-aineet ovat kurkku, viinietikka, sokeri ja suola. Niiden lisäksi salaattia voi maustaa esimerkiksi chilillä ja valkosipulilla tai maapähkinöillä ja erilaisilla öljyillä. Tavallisesti käytän kurkkusalaatissa paahdettua seesamiöljyä, mutta tähän salaatin tulisempaan sukulaiseen tulee chiliöljyä, josta se saa myös aika räyhäkkään värinsä. Salaatin ei kuitenkaan ole tarkoitus olla suuta korvetavan tulista, vaan chiliöjystä se saa ennen kaikkea lämpimän, paahteisen maun. Kurkkua chiliöljyssä (lisukkeeksi 2:lle): 1 kurkku 2 valkosipulinkynttä 2-3 tl chiliöljyä * 1 rkl soijakastiketta 2 rkl...

chili kurkku Lisukkeet pikkelöinti Salaatit Vegaaninen

Lue koko juttu täältä »

Rosmariini on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 17 Joulukuuta 2018 lähtien

Katso kaikki blogin artikkelit »