HIMAHELLAN TIINA on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 26 Tammikuuta 2019 lähtien
1 HIMAHELLAN TIINA
Voiko kesäkurpitsaa pakastaa?
15 Elokuu 2026
Seesamilohipelti on juuri sellainen arkiruoka, jota elokuussa kannattaa tehdä: lohi ja sesongin kasvikset kypsyvät samalla pellillä, eikä tiskiä synny juuri lainkaan. Makeansuolainen seesamikastike sopii lohelle erinomaisesti ja antaa myös kasviksille paljon makua. Tähän peltiin käytin kukkakaalia, paprikaa, kesäkurpitsaa ja herkkusieniä. Kasviksia voi kuitenkin vaihdella sen mukaan, mitä jääkaapista löytyy. Herkkusienet kannattaa käyttää tähän erityisesti silloin, kun ne alkavat olla parhaat päivänsä nähneitä.
HIMAHELLAN TIINA on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 26 Tammikuuta 2019 lähtien