Parhaat Ruokablogit

Anzkun kauha

Ellan mummin broilerivuoka

19 Syyskuu 2018

Eräänä päivänä viime keväänä eräs mummi haki erään lapsenlapsensa – olkoon hänen nimensä vaikka Ella – eskarista. Mummi jäi hetkeksi oven suuhun jutustelemaan ja tuumaili kotona odottavaa siivousurakkaa mainiten samalla, että onneksi ruoka on jo uunissa. Hän innostui kertomaan ruuasta enemmän ja sanoi sen olleen heidän perheen suosikki silloin kun hänen lapsensa olivat pieniä. Lasten jäljiltä kanasta kuulemma meinasi jäädä paljon haaskuun ja kanan jämistä tämä mummi oli kehitellyt sitten ”kaikki-vuokaan-ja-uuniin”-tyylisen ruuan. Keitettyä riisiä, broilerin (tai muun lihan) jämää, juustoa, kasviksia – mitä vaan jääkaapista sattuu löytymään – laitetaan voideltuun uunivuokaan.

broileri cheddar paprika riisi

Lue koko juttu täältä »

Anzkun kauha on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 6 Tammikuuta 2018 lähtien

Katso kaikki blogin artikkelit »