Mimmin keittiö on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 16 Heinäkuuta 2018 lähtien
1 Mimmin keittiö
Naudan lehtipihvit, suppilovahverokastike, aura-porkkanat ja lohkoperunat uunissa
22 Lokakuu 2020
Tästä omenapiirakasta tuli heittämällä oma suosikkini. Katselin kaappien sisältöä sillä silmällä, että mitä leipomisaineksia on taasen kertynyt kaappeihin. Hasselpähkinärouhetta oli aika monta pussillista ja ulkona vielä ämpärillinen omenoita, joten päätin tehdä niistä piirakan. Tossca-omenapiirakkaa olen tehnyt aika usein, mutta en ole kauhean hyvää pohja-ohjetta löytänyt, vaikka ihan hyviä piirakoita ovatkin olleet. Nyt päätin yhdistää sekoittamalla tehtävän pohjan + omenat + hasselpähkinäkuorrutuksen.
Mimmin keittiö on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 16 Heinäkuuta 2018 lähtien