Mimmin keittiö on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 16 Heinäkuuta 2018 lähtien
1 Mimmin keittiö
Pyöreä puolukkapiirakka
23 Lokakuu 2020
Chorizoa on saatu eräältä ystävltä monenlaista ja useita pakkauksia ja osa niistä on odottanut pääsyä johonkin ruokaan jo aika pitkään. Keitto-ohjeita katselin, mutta sitten kuitenkin päätin tehdä kanssasyöjälle siitä laatikkoa, koska jääkaapissa oli valmista perunamuusia. Itse en erityisesti chorizosta tykkää, joten kanssasyöjä sai syödä tämän ruoan ihan yksin. Toki sitä valmistusvaiheessa ennen uuniin laittamista maistelin. Chorizo-perunasoselaatikkoon laitoin; noin 170 g chorizomakkaraa pieninä kuutioina + 1 pieni keltasipuli + 2 punaista minipaprikan (olivat kauhean pieniä) + 1 pullea valkosipulin kynsi -> paistoin paistinpannulla.
Mimmin keittiö on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 16 Heinäkuuta 2018 lähtien