HIMAHELLAN TIINA on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 26 Tammikuuta 2019 lähtien
1 HIMAHELLAN TIINA
Kilo jauhelihaa, kolme ruokaa
16 Elokuu 2026
Kotimainen fenkoli on nyt parhaimmillaan. Sen huippusesonki osuu loppukesään ja alkusyksyyn, jolloin rapea, raikkaan anismainen kasvis kannattaa ottaa rohkeasti käyttöön niin salaateissa, grillissä kuin uuniruoissakin. Fenkoli saattaa näyttää hieman hankalalta käsiteltävältä: suuri vaalea mukula, pitkät vihreät varret ja tilliä muistuttavat hennot tupsut. Mitä siitä oikeastaan käytetään – ja pitääkö fenkoli aina kypsentää? Ei tarvitse.
HIMAHELLAN TIINA on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 26 Tammikuuta 2019 lähtien