HIMAHELLAN TIINA on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 26 Tammikuuta 2019 lähtien
1 HIMAHELLAN TIINA
Gouter-hampurilainen tsatsikilla
11 Elokuu 2026
Kun koulut alkavat elokuussa, miljoonat suomalaiset muistelevat omia kouluruokiaan. Toiset muistavat pinaattiletut, toiset tillilihan tai kalapuikot. Jollekin mieleen jää tuoreen leivän tuoksu, toiselle ensimmäinen salaattipöytä. Harva kuitenkaan tietää, että suomalainen kouluruokailu on maailman mittakaavassa poikkeuksellinen. Olemme ensimmäinen maa, joka sääti maksuttoman kouluruoan lailla kaikille koululaisille.
HIMAHELLAN TIINA on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 26 Tammikuuta 2019 lähtien