Parhaat Ruokablogit

Ukot Kokkaa

Oluessa marinoitua karitsanpaistia

14 Huhtikuu 2019

Viime viikonloppuna oli mahtava sää olla ulkona. Koska pojalla oli kiinniolo viikonloppu armeijassa, niin päätettiin lähteä veljen kanssa kahden pilkille. Herättiin aikaisin, koska edessä olisi usean kilometrin hiihto lammelle, jossa aioimme pilkkiä. Edellisenä yönä piti ennustusten mukaan olla hyvä pakkanen ja sitä toki toivoimmekin, että hanki kestäisi hiihtämisen. Aamulla saimme todeta, että jälleen ennustus ei ollut toteutunut ja edessä olisi hiihtoreissu hangella, joka ei välttämättä kanna.

Karitsa Lammas Liha olut Pääruoka pääsiäinen paisti

Lue koko juttu täältä »

Ukot Kokkaa on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 6 Tammikuuta 2018 lähtien

Katso kaikki blogin artikkelit »