Tunnelmallisia makuja on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 21 Marraskuuta 2017 lähtien
1 Tunnelmallisia makuja
Tofu-kasvispihvit ja persiljapesto
16 Maaliskuu 2026
Mandariinikauden kääntyessä pian kohti loppuaan on hyvä aika jakaa Nigella Lawsonin kuuluisan mandariinikakun resepti. Helppo gluteeniton kakku syntyy miltei sormia napsauttamalla, kunhan ensimmäinen ja aikaa vievä osuus on suoritettu. Tämä ensimmäinen vaihe on hieman outo, ainakin omasta mielestäni tuntui erikoiselta tehdä kakkua, johon mandariinit käytetään sellaisenaan, kuorineen päivineen. Outoa tai ei, lopputulos on maukas, jonka lisäksi kakkua on hauska tarjoilla vieraille ja kertoa sen poikkeavasta valmistustavasta. Tarjoilin kakun kumppanina itse tehtyä vaniljajäätelöä, makupari toimi mainiosti.
Tunnelmallisia makuja on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 21 Marraskuuta 2017 lähtien