Parhaat Ruokablogit

SILLÄ SIPULI

Tartto lasten kanssa

7 Kesäkuu 2018

Vappuvapaat houkuttelivat lähtemään jonnekin Suomen rajojen ulkopuolelle. Pienen tuumimisen jälkeen päädyimme matkaamaan meille käymättömään Tarttoon, Viron toiseksi suurimpaan kaupunkiin. Matkustustavaksi valitsimme auton ja sitä myöten tietysti myös lauttaylityksen Helsingistä Tallinnaan, josta ajaa reilu pari tuntia Tarttoon. Jukalta tähän sellainen varoittava vinkki, että matkan varrella on paljon tutkia ja esimerkiksi pikkukylän risteyksissä saattaa olla viidenkympin rajoitus ja tutkapömpeli ehkä hieman yllättäen liikenteenjakajassa. Tarttoon olisi päässyt kuulemma helposti ja halvalla myös bussilla.

maailmalla ulkona syömässä maailmalla

Lue koko juttu täältä »

SILLÄ SIPULI on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 21 Marraskuuta 2017 lähtien

Katso kaikki blogin artikkelit »