Parhaat Ruokablogit

sauvajyvänen

Nyhtöhirvi Kamadossa hodareihin ja kastikkeeksi

31 Heinäkuu 2019

Tästä ei pitänyt tulla postausta, siksikään nyhtöhirvestä eikä hodareista ole kuvaa, mutta kirjaan kaiken ylös kuitenkin, koska söimme niin loistavan aterian lihan jämistäkin mökillä. Teimme perheen kanssa pienen lomareissun Mikkelin kautta serkun mökille. Minulla on ollut tapana viedä ruoka mennessäni näille kyläreisuuille, tällä kertaa valmistauduin siihen etukäteen sillä olimme Mikkelissä yhden yön ja pari päivää ensin. Grillasin hirvipaistin ja tein sille liemen keskiviikkona, pakastin lihan yön yli, ja torstaiaamuna pakkasin sen kylmälaukkuun monien kylmäkallejen kanssa. Lihä säilyi jäisenä helteestä huolimatta perjantai-iltaan saakka, jolloin nostin sen serkun jääkaappiin.

hävikistä herkuksi hirvi kamado kastike Riista

Lue koko juttu täältä »

sauvajyvänen on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 21 Marraskuuta 2017 lähtien

Katso kaikki blogin artikkelit »