Parhaat Ruokablogit

Perinteistä ruokaa

Rosolli

23 Joulukuu 2021

Perinteisiksi tulleet jouluruoat pitävät pintansa suomalaisessa joulussa. Rosolli kuuluu jouluun, siinä missä lanttu-, porkkana- ja perunalaatikkokin. Ruokatieto Yhdistyksen sivuilla kerrotaan, että rosolli on tunnettu kansan keskuudessa jo 1800-luvulla, Lounais-Suomen säätyläiskodeissa aiemminkin, joissa sitä on kutsuttu sallaatiksi. Rosolli -nimitys on tullut vasta myöhemmin 1800-luvun loppupuolella, kun Suomi vielä kuului Venäjään. Rosollin valmistuksesta voidaan olla montaa mieltä, joillekin se on sillisalaattia, johon nimensä mukaisesti kuuluu yhtenä ainesosana silliä.

Joulu Salaatit

Lue koko juttu täältä »

Perinteistä ruokaa on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 1 Tammikuuta 2022 lähtien

Katso kaikki blogin artikkelit »