Parhaat Ruokablogit

Pastanjauhantaa

Joulu kotona

29 Joulukuu 2018

Kulunut vuosi on tuonut mukanaan runsaasti hienoja ja ainutlaatuisia kokemuksia, mutta vuoteen on mahtunut myös monenlaista huolta ja murhetta. Siksi olikin erityisen mukavaa, kun tänä vuonna jouluaatto sijoittui maanantaille ja samalla tarjoutui mahdollisuus venyttää joulua useamman päivän mittaiseksi. Tänä vuonna ehdittiin katsoa muun muassa Die Hard ja kaivaa esiin myös yli vuoden hyllyssä odottanut lautapeli Pandemic Legacy: Season 1, joka osoittautuikin harvinaisen koukuttavaksi. Lisäksi ehdittiin tietenkin laittaa myös jouluruokaa, vaikka osa syötävistä ostettiin valmiina ja osin pääsimme valmiiseen pöytään (esim. oman äitini valmistama yltiöherkullinen hirvipaisti oli yksi koko vuoden parhaista ruokakokemuksista).

Lue koko juttu täältä »

Pastanjauhantaa on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 6 Tammikuuta 2018 lähtien

Katso kaikki blogin artikkelit »