Kotikok(k)eiluja on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 29 Tammikuuta 2019 lähtien
1 Kotikok(k)eiluja
Viinirypälemalja
20 Maaliskuu 2026
Taikina oli pahasti murenevaa, joten tästä(kään) ei tullut kovin kaunis. Mutta pääasia onkin, että piirakka oli todella maistuva. Ja kaiken kukkuraksi tuoksui ihan kesälle. Vein piirakan parvekkeelle jäähtymään ja kun menin hakemaan sitä, tuli ihan kesäinen olo. Tajusin yhtäkkiä, että sehän johtui paistetun raparperin tuoksusta.
Kotikok(k)eiluja on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 29 Tammikuuta 2019 lähtien