HIMAHELLAN TIINA on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 26 Tammikuuta 2019 lähtien
1 HIMAHELLAN TIINA
Ravintola Taulu – suomalaisia makuja historiallisessa asemasalissa
12 Kesäkuu 2026
Kävin hiljattain ensimmäistä kertaa yksin päivällisellä ravintolassa. Lounailla syön yksin usein, eikä siinä ole mitään erikoista. Päivällinen tuntui kuitenkin erilaiselta. Ravintolaan mennään yleensä puolison, ystävien tai perheen kanssa. Nyt pöytä oli katettu yhdelle.
HIMAHELLAN TIINA on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 26 Tammikuuta 2019 lähtien