Parhaat Ruokablogit

CampaSimpukka

Tomaattista lohta ja pastaa

12 Syyskuu 2019

Olemme olleet viettämässä ensimmäisen CampaAdria-kautemme päättäjäisiä kiertelemällä hieman eteläistä Suomea. Sen huomaa jo hyvin, että Suomi on suljettu, nähtävyydet ja leirialueet ovat enää rajallisesti auki. Muutamia paikkoja sentään olemme päässeet näkemään ja kokemaan. Ruoanlaitto on ollut melko viitteellistä, yhden hyvän aterian olemme tehneet, sen säästän aitoespanjalaisena sunnuntaille, jolloin La Vuelta päättyy. Tänään meillä oli ateria, jonka alkuidea on peräisin espanjalaisesta ruokablogista, mutta pääraaka-aine vaihtui ja muutenkin jouduin soveltamaan vaikka minkä verran.

Espanja La Vuelta lohi pasta sipuli

Lue koko juttu täältä »

CampaSimpukka on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 21 Marraskuuta 2017 lähtien

Katso kaikki blogin artikkelit »