Parhaat Ruokablogit

CampaSimpukka

Reine de Saba

1 Syyskuu 2020

Painokseni Ranskalaisen keittiön salaisuuksista on vuodelta 2009, mutta en saanut selkoa miltä vuodelta suomennos on. Siinä ei sanottu minusta mitenkään selkeästi missä vaiheessa keltuaiset tulevat taikinaan, kunhan vain vatkattiin niitä ohjeen alussa. Jo leivottuani luin englanninkielisistä blogipostauksista, että keltuaiset tulevat mukaan voi-sokeriseokseen, minkä teinkin aivan oma-aloitteisesti. Ehkäpä suomennoksen voi lukea myös niin, että tämä on ymmärrettävissä. Luin ohjeen varmaan 10 kertaa, mikä on 9,5 kertaa useammin kuin yleensä viitsin lukea ohjeita, enkä selkeää kohtaa kyllä nähnyt.

Julia Child Kakku leivonnainen leivonta Ranska suklaakakku Tour de France Reine de Saba

Lue koko juttu täältä »

CampaSimpukka on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 21 Marraskuuta 2017 lähtien

Katso kaikki blogin artikkelit »