Parhaat Ruokablogit

Viimeistä murua myöten

Oman ilmastoremontin sisäisen motivaation löytäminen + Miksi ilmastoasioista on vaikea puhua julkisesti?

27 Syyskuu 2019

Ekologisemman elämäntavan löytäminen on oikeastaan todella hauskaa ja se tuo suurempaa mielekkyyttä ja hyvää omaan elämään. Ihminen voikin hyvin, kun tuntee tekevänsä hyviä valintoja ja voivansa vaikuttaa omalta osaltaan johonkin suurempaan. Vaikka alussa kaikki voi tuntua luopumiselta, niin vähittäisen ajattelutavan muutoksen avulla ja yhteiskunnan ja yritysten tuottamien vaihtoehtojen avulla, ei ekologisemman elämän tarvitse olla luopumista. IPCC:n ilmastoraportti tuli melkoisella ryminällä vuosi sitten. Totta on, että faktat ovat olleet tiedossa, omassanikin tiedossa, jo pitkään.

Ajatuksia

Lue koko juttu täältä »

Viimeistä murua myöten on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 26 Marraskuuta 2017 lähtien

Katso kaikki blogin artikkelit »