Parhaat Ruokablogit

Syötävän hyvä

MODERNI KREIKKALAINEN ELI TOMAATTISALAATTI FETAMOUSSELLA

10 Heinäkuu 2019

Melkeinpä kaikki taitavat olla parhaillaan lomailemassa. Itse vietin suuren osan lomasta jo kesäkuun puolella (loput säästän myöhempään) ja on tavallaan hassu fiilis olla suurin osa heinäkuusta Helsingissä, kun yleensä olen ollut kaupungissa tähän aikaan vuodesta vain hyvin lyhyesti. Mutta onpahan nyt ainakin hyvin aikaa kokkailla, varsinkin kun eletään parhaillaan kaupan heviosaston kulta-aikaa. Ja varsinkin tomaattien kulta-aikaa. Itse en hirveästi tomaatteja talvella edes syö (paitsi esim.

Salaatit vege

Lue koko juttu täältä »

Syötävän hyvä on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 21 Marraskuuta 2017 lähtien

Katso kaikki blogin artikkelit »