Parhaat Ruokablogit

SILLÄ SIPULI

Riisipeltojen keskellä vaeltaen - Sapa Sisters, Vietnam

9 Helmikuu 2020

Tämä oli jotain mitä emme ikinä tee: lähteä nyt vaeltamaan pitkin mutaisia ja jyrkkiäkin vuorenrinteitä kun lomalla voisi loikoilla altaalla tai hengailla kaupungilla. Silti olemme ylen tyytyväisiä että venytimme kokemusmaailmaamme Sapassa vaeltamisen verran, sillä ne olivat unohtumattomat kolme päivää. Keksin tehdä piston Vietnamin pohjoisrajalle, kahden kilometrin päähän Kiinasta, kun työkaverini näytti riisipeltokuvia Sapasta ja vielä Seikkailijattaret facebook-ryhmässä joku vaellusta suositteli. Kehitin keikauksesta viimein pakkomielteen osana Vietnamin pohjoista reissuamme, varsinkin kun siihen sai yhdistettyä yöjunalla matkustamista. Sekin oli meille perheenä uutta.

maailmalla ulkona syömässä maailmalla

Lue koko juttu täältä »

SILLÄ SIPULI on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 21 Marraskuuta 2017 lähtien

Katso kaikki blogin artikkelit »