Parhaat Ruokablogit

sauvajyvänen

4. Iloa joulunodotukseen - valmistautuminen

19 Joulukuu 2021

Olin ajatellut kirjoittaa tähän kalenterin viimeiseen kirjoitukseen joululeffoista ja -musiikista jotka tuovat paljon iloa tähän aikaan. Mutta joulukuun aikana jotenkin tajusin, että kuuluuhan tähän joulunodotuksen iloon niin paljon muutakin: Minulle joulu on pitkälti ruokajuhla, suunnittelen ja mietin etukäteen ruokia paljonkin, mikä sinänsä on hassua, koska teen kuitenkin joka vuosi samat ruuat samoilla resepteillä. Tilaan nykyisin mahdollisimman paljon suoraan kotiovelle, nyt pandemian myötä olen vienyt sen vielä pidemmälle, ja kaupasta ei tule ostettua kuin ihan muutama asia mitä ei syystä tai toisesta saa tilattua kotiin. Kalat (kaikki! paitsi lipeäkala) tulevat Maxin kalasta, ruuat Kauppahalli24:stä.

Joulu Joulukalenteri

Lue koko juttu täältä »

sauvajyvänen on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 21 Marraskuuta 2017 lähtien

Katso kaikki blogin artikkelit »