Parhaat Ruokablogit

Pastanjauhantaa

Nälkämaan makuja: ruokaviikonloppu Sotkamossa

8 Kesäkuu 2026

Viime viikonloppu kului oululaisten ruokabloggajien perinteisellä kesäretkellä. Tällä kertaa suuntasimme Sotkamoon, joka osoittautuikin ruokien ja juomien aarreaitaksi. Jauhantapajan asukkaat ovat monen muun oululaisen tavoin sukujuuriltaan osittain kainuulaisia. Lisäksi olen työni puolesta miettinyt viime aikoina vähän myös Nälkämaan ruokahistoriaa, joten oli kyllä kiinnostavaa päästä perehtymään Sotkamon makuihin ja pohtimaan samalla kainuulaista ruokakulttuuria. Usein ajatuksena on Suomessa matkaillessa se, että kaupunkien ulkopuolella on lähinnä kebab-pizzerioita, mutta tämän kokemuksen perusteella voi sanoa, että herkullista syötävää on kyllä tarjolla, jos tietää, mistä etsiä ja lähtee myös hotelliravintoloiden ulkopuolelle.

Lue koko juttu täältä »

Pastanjauhantaa on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 6 Tammikuuta 2018 lähtien

Katso kaikki blogin artikkelit »