Mukana Maku on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 2 Heinäkuuta 2020 lähtien
1 Mukana Maku
Näin minusta tuli vaikuttaja
3 Helmikuu 2026
Käyn Tallinnassa usein, ja minulta kysytään todella usein ravintolasuosituksia. En ole kuitenkaan aiemmin kirjoittanut aiheesta blogiin, miksi? Tärkein syy on se, että suositukseni elävät ja muotoutuvat ajan myötä. En suosittele ravintolaa ennen kuin olen saanut siellä useamman hyvän kokemuksen, enkä myöskään lopeta suosittelemista yhden epäonnistumisen perusteella. Hyvä ravintola osoittaa tasonsa pitkässä juoksussa.
Mukana Maku on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 2 Heinäkuuta 2020 lähtien