Parhaat Ruokablogit

Kotikok(k)eiluja

Tuplakinuskijäädyke

1 Huhtikuu 2023

Ajattelin huomenna paistaa lettuja. Jääkaapissa lojui jostain aiemmasta jälkkäristä käyttämättömäksi jäänyt, pian vanheneva kinuskikermapurkki. Meinasinkin ensin vatkata kerman ihan sellaisenaan lettujen lisukkeeksi, mutta sitten muistin että kaupoista löytyy nykyään myös kinuskikreemiä jota tahtoisin kokeilla johonkin. Ja jotta lopputulos ei olisi jopa liian kinuskinen, päätin lisätä sekaan vielä maitorahkaa ja pari valkuaista. Valkuaisia olisi muuten aivan hyvin voinut olla kolmekin.

jäätelö

Lue koko juttu täältä »

Kotikok(k)eiluja on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 29 Tammikuuta 2019 lähtien

Katso kaikki blogin artikkelit »