Parhaat Ruokablogit

KOTIGOURMEETA & RAKKAUTTA ROMANIAAN

Hirvipaistia ja uunijuureksia Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi

6 Joulukuu 2017

Tänään on itsenäisyyspäivä, ja sen kunniaksi halusin tehdä juhlavan mutta Suomalaisen ateriakokonaisuuden. Tarkoitukseni oli tehdä karjalanpaistia mutta saimme useamman kilon hirvipaistin miehen pomolta lahjaksi, joten karjalanpaisti sai jäädä toiseen kertaan. Tämä oli ensi kertani hirvenlihan valmistuksessa, joten google lauloi kovasti. Yhdistelin lopulta useamman reseptin ohjeita; toisesta valitsin mausteet, ja toisesta tekotavan. Esimerkiksi Herkkusuun lautasella antoi hyvän vinkin siitä miten valmistan lisukkeen ja paistin samassa vuuassa, mutta sitäkin muokkasin aavistuksen.

hirvipaisti itsenäisyyspäivän illallinen Juhlamenu liharuuat lisukkeet aterialle paistinkastike punaviinikastike uunijuurekset

Lue koko juttu täältä »

KOTIGOURMEETA & RAKKAUTTA ROMANIAAN on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 21 Tammikuuta 2018 lähtien

Katso kaikki blogin artikkelit »