HIMAHELLAN TIINA on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 26 Tammikuuta 2019 lähtien
1 HIMAHELLAN TIINA
Karjalanpiirakat
28 Helmikuu 2026
Törmäsin netissä ruokalajiin, jota kutsutaan Karjattomaksi paistiksi. Eli vegaaniseen kasvisruokaan, joka makumaailmaltaan muistuttaa tunnettua perinneruokaamme karjalanpaistia. Karjalanpaisti on perinteinen, uunissa kypsennettävä liharuoka, joka levisi koko Suomeen evakkojen mukana toisen maailmansodan jälkeen. Sitä kutsutaan eri nimillä, kuten uunipaistiksi tai ruukkupaistiksi, riippuen tekijän sukujuurista. Pääraaka-aineet ovat liha, sipuli, vesi, suola ja pippuri, ja makua voi täydentää laakerinlehdillä.
HIMAHELLAN TIINA on ollut mukana Parhaissa Ruokablogeissa 26 Tammikuuta 2019 lähtien